Asiakas on aina oikeassa

Oikeastaan pitäisi kai kirjoittaa karnevaaleista, mutta olkoon. Tuppukylän karnevaalikulkue tarpoo parhaillaan yltyvässä sateessa, ellei ole jo hajaantunut. Italiatar menee huomissa iltapäivänä nonnan kanssa seurakunnan järjestämiin lastenkarnevaaleihin, sen jälkeen vieraiden viihdytystä kotona, illallisen ruokalista vielä pahasti auki. Olen noin viimeiset neljä kuukautta haaskannut aikaa Hankalan Asiakkaan kanssa, melko vakuuttuneena siitä että rouva on psykolabiili mutta sulkematta täysin pois sitäkään mahdollisuutta että vika olisi sittenkin itsessäni. Pitäisikö asiakaspalvelun psykologiaa opettaa Lafkalla, mahdollisesti jo perusopinnoissa? Onko asiakas aina oikeassa? Olen yrittänyt aktiivisesti kuunnella ja kysellä, saada asiakasta itse kertomaan mitä kodiltaan todella toivoisi, auttaa häntä tekemään ns. kustannustehokkaita päätöksiä siitä mitä ylipäänsä kannattaa ruveta tekemään peruskorjattavassa rakennuksessa. Asiakas vaikuttaa hetkittäin tyytyväiseltä, hetkittäin varsin tyytymättömältä, antaa minun ymmärtää että asiakaspalvelutehtävässä kestohymy haukkujen ja solvaustenkin keskellä kuuluu asiaan... ja lopulta tulee studiolle huutamaan, olen kuunnellut häntä liikaa, minun olisi pitänyt sanella hänelle mitä tehdään, niinkuin tekisi lääkäri. Totta puhuen, en itse kuuntelisi moista sanelua mielelläni edes lääkäriltä, mutta kaiken kaikkiaan asiakassuhteessa on molemmille jäänyt epäselväksi pitäiskö minun olla Auktoriteetti vai Palvelija. Huutoa ei ole koskaan mukavaa kuunnella, raskaana ollessa ehkä vielä vähemmän kuin muulloin. Hommasta ei ole jäänyt paljoa käteen, sillä emmehän ole saaneet aikaiseksi konkreettista lopputulosta josta laskuttaa, voin ilmeisesti piirtää keittiön uudelleen ja uudelleen eri huoneisiin ja erilaisiin muotoihin samalla hinnalla. Kaipaisin studiolle Freudin sohvaa ja selkeää tuntitaksaa, kun työn määrä selvästi ylittää etukäteen määrätyn yleispiirustustason. Lääketieteeseen verrattuna arkkitehtuurissa asiakkaalle jää enemmän oikeassa olemisen marginaalia, sillä oikeastaan mitä tahansa voi tehdä, ellei se nyt suoraan ole rakennussäännön (heh, Italiassa) tai luonnonlakien vastaista. Painovoimaa voi uhmata tiettyyn pisteeseen asti ja julman kalliilla palkilla pidemmällekin. Entä muut asiakaspalveluammatit, saako riittävästi kurssistaan maksava opiskelija väittää opettajalle että kaksi ynnä kaksi on viisi?

Välierävoitto

Scorranon (LE) sairaala on päättänyt antaa vauvat äideilleen 24/7 mikäli he sitä toivovat ja kirjallisesti pyytävät! Ja mehän pyydämme, siitä pitävät synnytysvalmennuskurssia vetävät kätilöt huolen... Kuuleman mukaan itse Ylilääkäri on alkanut haaveilla BFH-sertifikaatista, eikä ammatillista kunnianhimoa toki kannata valuttaa hukkaan.

(On välillä hauskaa olla mukana tekemässä vallankumousta, vaikka tätä tappelua saakin vetää eteenpäin seuraavat kaksikymmentä vuotta)

Ylituotantoa

Maatalouden ylituotanto-ongelma, tarkemmin sanoen Italiattaren kummitädin appiukon (vai hänen veljensä?) runsas appelsiinisato on langennut meidänkin onneksemme. Nautimme vastapuristettua mehua aamiaisella, ja jo yhdet marmeladitalkoot on pidetty. Perjantaina uusintaerät. Pennut viettävät koulussa karnevaalia. Kotona juhlimme laskiaistiistaina, martedì grasso, ehkä appelsiinit kannattaa huomioida ruokalistaa laatiessa.

Yksityispraktiikkaa

Emme vieläkään ole päättäneet missä Huhtivauvan tulisi syntyä; vaihtoehtojen karsiutuessa yksi toisensa jälkeen olemme harkinneet Yksityistä. Ulkoisilta puitteiltaan siivo sairaala, itse synnytyksen kulut menevät julkisen terveydenhuollon piikkiin, erillisestä maksusta perhehuone ja mahdollisuus pitää vauvaa 24/7. Synnytys selinmakuulla, sektioita noin prosentin verran alle maakunnan keskiarvon, joka männävuonna on kivunnut jo neljäänkuuteen. Ei mikään huikea saavutus parhaan mahdollisen vaihtoehdon etsinnässämme, mutta tuskin lähdemme täältä The Farmille Tennesseehen. Muttamuttamutta. Jotta kelpuutettaisiin Yksityiselle, täytyy olla jonkun sairaalassa työskentelevän gynekologin yksityispotilas. Mainittakoon ettei siinä ole mitään ihmeellistä, myös julkisella puolella synnyttävistä valtaosa käy valitsemansa gynekologin yksityisvastaanotolla - ja valitsee sairaalan sen mukaan missä oma uskottu gyne työskentelee, ikäänkuin se olisi henkivakuutus, raccomandazione, pääsylippu parempiin piireihin. Istituto Superiore di Sanità antaa vuoden 2002 tutkimuksessaan gynekologin yksityisellä vastaanotollaan seuraamien äitien prosenttiosuudeksi maakunnassamme 89,1%. Oma paluuni neuvolaa vastaavalle sairaalan poliklinikalle, jossa kysymyksistäni suivaantunut arvon herra tohtori toivotti minulle It's my way or highway, tuntuu epätodennäköiseltä. Olkoon tämän kerran, ja eihän tässä ole enää viikkojakaan edessä kuin... Varaamme ajan, menemme vastaanotolle, dottoressa silmäilee aiempia papereitani, tekee uuden tarpeettoman ultran (en tiedä kuinka monennen, sillä olen jo seonnut laskuissa, mutta täytyyhän dottoressan nähdä omin silmin sillä eihän sitä tiedä ovatko julkisella puolella edes tutkineet kunnolla) jossa tieteellisellä tarkkuudella mittailee nuoren yksilön erinäisiä strategisia mittoja ja toteaa kasvun vastaavan raskausviikkoja. Nopea sisätutkimus, ulos vastaanottoapulaisen kautta, 100€ ilman kuittia. Pikaisen arviomme mukaan kymmenen potilaan vastaanottaminen iltapäivän aikana ei ole ylivoimainen suoritus, ja yhden raskauden ajalle visiittejä kertyy helposti yksi kuukaudessa, enemmänkin, jos odottava äiti on syystä tai toisesta huolissaan ja lääkäri suosittelee lisätutkimuksia: lapsivesitutkimusta, glukoosirasitusta... Synnytysvalmennuskurssimme pelokkaat ensisynnyttäjät on tutkittu perin juurin, muutamia on makuutettu levossa niinkuin minua ensiraskaudessa, nää on näitä, näitä on nähty.

Krusifiksi

Koululuokissa ja julkisissa virastoissa seinällä komeilevasta ristiinnaulitun kuvasta käydään polemiikkia tuon tuostakin. Eilisissä iltauutisissa tiesivät kertoa uusimmasta oikeuden päätöksestä, jonka mukaan krusifiksi jää seinälle, vaikka joku suomalainen äiti oli vaatinut sen poistamista.

Olen vilpittömästi yhtä mieltä maannaiseni kanssa, siitä huolimatta että voisin ripustaa ristin omalle seinälleni; jopa lapsuudenkotini portaikossa koreilee lukioaikana kyhäämäni kakkoskolmosesta tehdylle ristille ripustettu karkea keraaminen rastajeesus. Minusta... valtio ja uskonto eivät voi kuulua yhteen, vaikka Mussolini allekirjoittikin siitä paperit Vatikaanin kanssa 1929 tai jotakin. Kaiken hyvän lisäksi monessa virastossa tiskin takana istuvat pikkuhitlerit käyttäytyvät sen verran asiattomasti näyriä pompoteltaviaan, eli virastossa asioivia kansalaisia kohtaan, että Kristus voisi itse hienotunteisuussyistä vetäytyä takavasemmalle, tai laskeutua ristiltä ja pistää hulinaksi!

V-Day

Tiedotusvälineiden valtavirta viettää tänään San Valentinon, kaikkien rakastavaisten suojeluspyhimyksen juhlaa. Käytännössä se tarkoittaa jo viikkoja jatkunutta mainospommitusta: sydämen valitulle tarjotaan lahjaksi hajuvesiä, koruja ja mikä ettei kauniita alusvaatteita. Ruusukimpusta saa pulittaa tänään ainakin tuplahinnan, ja romanttisin suklaamakeinen Bacio Perugina on Nestlén valmistama, joten se siitä S. Valentinosta! V-Day -liike ja Vagina Warriors järjestävät San Valentinon päivänä ympäri maailmaa tapahtumia, jotta naisiin ja tytytöihin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa ei vaiettaisi näkymättömäksi. Todettakoon, että tietääkseni kukaan suojeluspyhimys ei ole ottanut vastuualakseen raiskattuja tai seksuaalisen väkivallan uhan alla eläviä. Henkilökohtaisesti en usko marttyyrineitsyeiden olemassaoloon. Hagiografiat kuvaavat mitä mielikuvituksellisimpia kidutusmenetelmiä joilla marttyyrejä yritettiin saada luopumaan uskostaan: Syracusan Lucialta revittiin silmät päästä, Agatalta leikattiin rinnat, mutta yksikään pyhimystarina ei mainitse kautta historian suosituinta ja itsestäänselvintä naisten kidutuksen muotoa.

Hyötymeemi 3: vaatteista

Italialaiset ovat elegantteja, sanotaan. No, aivan varmasti osoittavat keskimäärin hyvää tilannetajua siinä miten pukeutua, eivätkä rouvat edes täällä culo grosso - fazzoletto nero* -kulttuurin alueella pelmahda häihin siivoustakissa ja tohveleissa. Kotioloissaan, parvekkeella ja omalla kujallaan kyllä, ihan samanlaisia liivitakkeja muistan nähneeni jossakin Hakaniemen hallin yläkerrassa tai Linjoilla. Vaatteissa säästävälle antaisin ensimmäiseksi ohjeeksi sen, ettei köyhällä ole varaa ostaa huonoa ja halpaa. Niin uskomattomalta kuin se voi kuulostaa, olen yllättäen päätynyt ostostelemaan vaatteita Suomen-matkoilla - ainakin Tuppulassa keskihintaisen keskilaadukkaan tuotteen löytäminen on vaikeaa, joko maksaa kalliin hinnan merkistä tai sitten päätyy ostamaan cineserie, halpatuotantoa torilta. Näyttävää pitää olla, ja sillä laidalla voi taitamaton lipsahtaa volgääriin sexykkyyteen jota TV:ssä ja filmeissä parodioi komedienne Sconsolata... Itse olen kutakuinkin maastoutunut huonosti pukeutuvien vasemmistovihreiden joukkoon! Entäs lapset? Yllätyin havainnosta ettei kukaan käytä käytettyjä, ja tarkemmin tutkittuani huomasin että käyttääpä sittenkin. Vaatteet vain kiertävät hienotunteisesti sukulaisten ja ystävien välillä, eikä niiden alkuperää välttämättä toitoteta kaduilla ja turuilla. Muotia seuraavat huomaavat toki että kallis merkkitakki on toissavuoden mallistosta, mutta meille tavallisille kuolevaisille riittänee että vaate on nätti, puhdas, ehjä ja kutakuinkin sävy sävyyn. Italiatar kasvaa pituutta, aina pituutta, ei juuri lainkaan leveyttä. Housunlahkeet ja paidanhihat ovat aina puolitangossa. Kuvassa uudet designfarkut mallistostani; vaatteiden levennysratkaisuihin perehdytään kevään äitiysmallistossani ;) *iso perse ja musta huivi

Synnytysvalmennus tilastoissa

Tiedot perustuvat tilastotieteen laitoksen ISTAT:n vuosina 1999-2000 tekemään tutkimukseen. Kysymyksiin on haastateltu tutkimusta edeltävien viiden vuoden aikana synnyttäneitä 2 miljoonaa 439 000 naista! Tutkimusta edeltävinä vuosina synnytysvalmennukseen oli osallistunut haastatelluista äideistä vajaa kolmannes, 30,4%. Kurssin järjesti 15,7% sairaala, 10,8% ehkä lähiten suomalaista neuvolaa muistuttava consultorio, 3,9% yksityinen. Kurssille osallistuminen oli yleisintä Luoteis-Italiassa (45,5%), erityisesti Piemonten maakunnassa (49,5%), harvinaisempaa Etelä-Italiassa (10,5%) Kursseille osallistuvat eniten korkeakoulu- (47,2%) tai keskiasteen tutkinnon (38,6%) suorittaneet naiset, huomattavasti harvemmin pelkän peruskoulun käyneet (licenza media, 23,3%) Vain peruskoulun viiden ensimmäisen vuoden (scuola elemantare) päästötodistuksen omaavista naisista kursseille osallistui vaatimattomat 3,8%. Kursseille osallistuvat eniten virkailijat (47,3%) johtajat, yrittäjät, vapaat ammatinharjoittajat (42,8%), vähemmän työläiset (32,7%) ja kaikista harvimmin kotirouvat (16%). Melkein puolella naisista puoliso oli mukana kurssilla. 13,3% isistä osallitui kurssille säännöllisesti, 6,6% usein ja 27,6% vain muutaman kerran. Isät osallistuivat kurssille yleisimmin Luoteis-Italiassa (61,2%), vähiten Etelässä (28,6%). Tässäkin vertailussa Piemonten maakunta sai korkeimmat prosenttilukemat (75,5% isistä kurssilla). Reilusta kahdesta kolmanneksesta naisia (69,6%) jotka eivät olleet osallistuneet kurssille suurimman yksittäisen ryhmän muodostivat naiset jotka olivat olleet valmennuksessa jo aikaisemman raskauden yhteydessä (22,7%). Loput ilmoittivat syyksi lähellä sijaitsevan valmennuksen puuttumisen (21,4%) tai ajanpuutteen (21,4%). 17,2% äideistä ei pitänyt kurssia hyödyllisenä, ja 6,3% ei edes tiennyt kurssien olemassaolosta – tietämättömyys ja kurssin hyödyttömänä pitäminen olivat yleisempiä vähiten koulutettujen äitien keskuudessa. Synnytysvalmennukseen osallistuneista naisista 22,7% synnytti sektiolla, kun valmennukseen osallistumattomilla prosenttiosuus oli 31,2%.

Hyötymeemi 2: asumisesta

Asumiskuluilta ei voi vallan välttyä, ellei sitten budjaa sillan alla tai jonkun nurkissa. Vuokrat tuppaavat olemaan kalliita, samoin omistusasunnon ostaminen, se kumpi kannattaa, riippuu suhdanteista ja politiikasta. Meidän kotimme on appivainaan ostama, säästöistään, siltä ajalta kun Italiassa joku sai vielä jotakin palkastaan säästettyäkin. Luojan lykky, sanoisin. Säästäväisyytemme asumismenoissa rajoittuu siis kaikkien kulujen minimointiin. Järjestään se tarkoittaa suurempaa alkuinvestointia. Valitettavasti monet joutuvat alkuperäisen persaukisuutensa takia raahaamaan boksiinsa mummon vanhan jääkaapin, joka kuluttaa kuussa suunnilleen yhtä paljon kuin Loviisan ykkös- ja kakkosreaktori tuottavat. Meidän kodinkoneemme ovat kaikki noin nelivuotiaita A-luokkaan kuuluvia, ja sähkölaskuun olemme kutakuinkin tyytyväisiä. Lisäksi koti on valoisa, ja useimmissa valopisteissä on energiansäästölamput. Vedellä läträämisessä emme myöskään yllä italialaiseen keskiarvoon. Lämmitys on ongelma, ja kesällä pitää jäähdyttää. Joissakin asioissa alkuperäinen optimismimme on kostautunut; 1600-luvun seinät toimivat hyvin mutta kahdeksankymmentäluvulla edellisen omistajan rakennuttama vesikatto täytyisi lisäeristää, aurinkopaneelin kannattavuudesta olemme jo vakuuttuneet mutta lisäinvestointi hirvittää. Uusiutuvia energiamuotoja tuetaan verohelpotuksilla, joista nauttiakseen pitäisi ansaita riittävästi maksaakseen veroa josta vähentää... Töissä joudun tappelemaan jatkuvasti energiakysymyksistä, sillä tuppulalaisten mielestä talon tulee olla ennenkaikkea iso, ja asianmukainen eristäminen lisää ikävästi neliöhintaa, samoin matalalla lämmöllä toimiva eli helposti aurinkoenergialla integroitava lattialämmitys. Sitten koko perhe kyyhöttää vähintään kahdensadan neliön huvilansa ahtaassa keittiössä pers´kiinni pienessä sähköpatterissa, voi itku... Onneksi aihe on tänä talvena ollut tapetilla Virallisessa Totuudessa eli telkkarissa, no, ainakin kolmosella; uusille rakennuksille ja takautuvasti vanhoillekin ollaan laatimassa kauppakirjaan lisättävää energialuokitusta, samanlaista kuin kodinkoneissa. Toivottavasti myös käytännössä: Italian lainsäädäntö lienee paperilla maailman huippuluokkaa, mutta sen valvonnassa on toivomisen varaa!

San Biagio

Kevät näyttää saaneen ensimmäisen erävoiton talvesta, vaikkakin juuri tänä aamuna, kolmen säkenöivän aurinkoisen päivän jälkeen, Tuppula herää sakeaan sumuun kietoutuneena. Koulutie kulkee juhlaan valmistautuvan Corso Garibaldin kautta. On San Biagio, kurkkukivulta suojelevan pyhimyksen juhlapäivä. Pyhimystarinansa mukaan piispa San Biagio pelasti kalanruotoon tukehtumaisillaan olevan pikkupojan; jo aamulla kirkon alttarille on muodostunut työmatkalla kurkkunsa siunauttavien jono, meidänkin perheemme liittyy jonon hännille sillä eihän sitä koskaan voi olla liian varma. Pieni barokkikirkko on muuten avoinna vain aamun varhaisimman messun aikaan; se on minun ja Sulttaanin vihkikirkko. Kirkkoa sivuava juhlakatu antaa lupauksen illan ohjelmasta: myyntipöydät notkuvat muovisista leluista ja lähestyvän karnevaalin tykötarpeista, teknisesti kuorma-autoiksi luettavat kojut myyvät torronea, metrilakua, paahdettuja manteleita. Kaikki on kallista tai kalliimpaa. Useamman vuoden ajan nousseiden hintojen ja paikallaan pysyvien palkkojen kanssa kylkimyyryä kulkeneet potentiaaliset asiakkaat ovat epäluuloisia, ja myynnin ollessa niukkaa kojujen kauppiaat turvautuvat epätoivoisiin strategioihin: myyjä ojentaa lapsen kätöseen ensimmäisen lelun johon katse pysähtyy, vanhemmalle jää vaihtoehdoiksi kaivaa kuvetta tai kuunnella itkua kun lelu otetaan pois. Kovaa peliä. Myös kissat ovat huomanneet kevään ensimmäiset merkit: kujalle ja pihoille aukeavasta keittiönikkunasta kantautuu mouruntaa, jonka viesti on selvä.

Hyötymeemi 1: saiturin keittiöstä

Kopsin haasteeseen vastaten olen päättänyt jakaa kanssanne muutamia säästövinkkejäni, aihe kun sattuu olemaan sydäntä lähellä, arkipäiväistä vallan ja siksikin arkitehdille sopivaa. Koska aiheesta riittää, olen jakanut sen jatkokertomukseksi. Tänään puhutaan ruuasta. Suuri osa ihmiskunnasta yrittää saada jokapäiväisen leivän riittämään noudattamalla köksänkirjasta tuttua ruokapyramidia, jonka leveä pohja muodostuu täyttävästä ja yleensä hiilihydraattipitoisesta peruselintarvikkeesta (peruna, pasta, riisi, maissi…), keskiosa perusmassalle makua antavasta soosista ja vihanneksista (tomaattikastike, sipuli, porkkana, kaprikset, oliivit…) ja huippu arvokkaista proteiineista (liha, kala, kananmuna, pähkinät, juusto). Nerokasta ja edullista, joskaan ei karppaajalle sopivaa. Mekin olemme huomanneet että: 1) liha ja kala, juusto ja leikkeleet ovat kalliita. Meillä ostetaan lihaa ehkä kerran viikossa, tuoretta kalaa valitettavasti vielä harvemmin. Sardiinit ja anjovikset olisivat edullisia, mutta niiden perkaaminen on pois työajasta toimistolla. Köyhien proteiineja eli palkokasveja syömme vähintään kerran viikossa, ja ihan vilpittömästi pidän niistä: pastaa ja kikherneitä, pastaa ja papuja, perunaa ja papuja, härkäpapuja ja durumvehnäistä täysjyvälimppua… juuston ja leikkeleiden saralla teemme enemmän ”syntiä”, mutta kukapa meistä on täydellinen! 2) yleensä mikä tahansa sellaisenaan syötäväksi valmis on kallista. Joskus on tietysti kiire, valmis voi olla mukavuudenhalusta tai aikataulusta johtuva valinta, mutta todellista uusavutonta vedätetään loputtomiin. Jogurtin korkea hinta Italiassa minulle kohtuuton takaisku, välillä teen kotitekoista mutta ei sitäkään aina viitsi. 3) kauden vihannekset ja hedelmät ovat, paitsi halvempia, myös usein maukkaampia, kun niitä ei ole poimittu raakana toisella puolella palloa. Imetyksen puolesta jaksan aina pitää ääntä, maailmassa on niin vähän valintoja joissa halvempi – ilmainen – on parempaa kuin kallis! Sama pätee vauvanruokaan. En tosiaankaan ole aina ja kaikkialla säästeliäs. Ruokaostoksissa voisimme juosta tarjousten perässä, mutta mielummin pidän hengissä lähikauppaa, ainakin sen ruokapyramidin huipun verran! Tarjouspastaa kannattaakin jo hamstrata takakontin täydeltä, mikäli sitä polkunsa varrelta löytää.

Halonen & neljän meemi

Huokaisen helpotuksesta Tarja Halosen vaalivoiton takia - en olisikaan halunnut kantaa syyllisyyttä siitä että Niinistö olisi voittanut yhdellä äänellä vain koska en jaksanut junailla Roomaan ja takaisin rustaamaan numeroa paperilappuun! Jos olisi hävinnyt, niin olisin tietysti todennut että hyvää poliitikkoa on turha haaskata niinkin vallattomalla paikalla. Sain Hallattarelta haasteen neljän meemiin, ja otan sen ilomielin vastaan. Meemit muistuttavat alakouluvuosina luokassa kiertäneitä vaaleanpunakantisia ystäväni-kirjoja, joissa vastailtiin tähdellisiin kysymyksiin kuten mikä on lempiruokani, horoskooppimerkkini, mikä minusta tulee isona, valokuvankin sai laittaa. Joskus pyydettiin poikiakin kirjoittamaan, se oli kynnyskysymys, vähemmän herkkätuntoiset pojat saattoivat repiä kallisarvoisen kirjan tai töhertää sen täyteen pippeleitä ;) 1. Neljä työpaikkaa jotka minulla on ollut elämäni aikana: Sairaala-apulainen Rakennussiivooja Oppilasassistentti Arkkitehti omassa lafkassa 2. Neljä elokuvaa, joita voin katsoa uudestaan ja uudestaan: Rosemaryn painajainen raskaana oleville ja raskautta suunnitteleville Il postino (nenäliinoja sohvapöydälle!) Tre uomini e una gamba (ja oikeastaan mikä tahansa samojen koomikkojen, Aldon, Giovannin & Giacomon pätkä) Le fate ignoranti 3. Neljä paikkaa joissa olen asunut: Helsinki Firenze Pescara Tuppukylä 4. Neljä TV-ohjelmaa joista pidän: Six feet under Twin Peaks Simpsons Infedele (la7) Telkkarin katselu on kaikenkaikkiaan jäänyt vähälle, joko nukahdan Italiattaren kanssa samaan aikaan - tai sitten sensuroin metrinpätkältä makaaberiin päin kallellaan olevat ohjelmavalintani. Simpsoneissa rakastan erityisesti planeetan omatuntoa, pikkuvanhaa Lisaa. Isompi pikkuveljeni muistutti pienenä Bartia mutta on jo hyvän aikaa saanut piirteitä Homerista. Lounastunnilla katsomme pakollisten uutisten päälle jotain kevyttä hömppää tyyliin Dawson's Creek, 7th Heaven, tai espanjalainen nuorisosarja Paso Adelante. 5. Neljä paikkaa joissa olen käynyt lomalla: Pärnu Amsterdam Leningrad Lontoo 6. Neljä suosikkiruokaani: orecchiette ja kikherneet muorin kaalikääryleet kermahaudutetut munuaiset (sian tai lampaan, marsalalla tai ilman) sipulipihvi Joo, on niitä muitakin... 7. Neljä saittia joilla käyn päivittäin: Yleensä lukaisen sivupalkkini blogit, usein käyn Yahoogroupsin kotisivuilla kun huomaan taas jääneeni ilman postia, Hesaria tutkin jos Suomessa on tapahtunut jotain mielenkiintoista. En ehkä käy millään saitilla päivittäin, mutta tiheästi tarkastettuja aurinkoenergia-, imetys- ynnämuita sivustoja on aika liuta! Helka- ja Helmet-haut, Amazon (en päivittäin mutta liian usein ;), Wikipedia 8. Neljä paikkaa joissa olisin mieluummin juuri nyt: Sunnuntai-iltana totesin olevani mielelläni siinä missä olin, mieluummin toki takan äärellä tai lepakkotuolissa lampaantaljalla... mutta läppäri on pöydässä kiinni liian monella johdolla! Unten maillakin voisi olla mukavaa, ja varsinkin nyt maanantaiaamuna kaipuu futonille on kova. Eilisillan varma hitti olisi tietysti ollut Työväentalo Helsingissä, ja milloin tahansa olisin mieluusti Akateemisessa kirjakaupassa muutaman tuhannen ylimääräisen euron kanssa... 9. Neljä blogia joita mainostaa: Komposti RitaMaestra Uniprojekti Ruggi Ja näiden blogien kirjoittajat haastan mukaan Neljän Meemiin!

Tilastokosmetiikkaa

Olen kirjoittautunut yritysrekisteriin, saanut ALV-numeron sekä liittynyt arkkitehtien ja insinöörien eläkekassaan. Berlusconi voi lisätä vaalipuheeseensa yhden uuden työpaikan, tai, en minä tiedä mihin minut on tätä ennen tilastoitu! Pikaisen laskutoimituksen mukaan pääsen eläkkeelle jo 70-vuotiaana. Lohdukseni todettakoon ettei eläkkeellä olevista arkkitehdeista ole ennenkään kuultu puhuttavan, ja jos urakehitykseni seuraa kassan julkaisemia käppyröitä, toimisto tulee pyörimään parhaimmillaan siinä viiden-kuudenkympin hujakoilla... mikäs kiire tässä... 30.1.2006 Edelliseen on pakko vielä lisätä: nyt meillä on kaksi yksityisyritystä perheessä, ja me olemme sentään molemmat jäsenkirjallisia kommareita :) Ei helkkari, sanon!

Giornata della memoria

Tänään 27.1. vietetään vainojen uhrien muistopäivää, niin italialaisen kuin suomalaisen kalenterinkin mukaan. Italiassa ovat tietysti tapetilla omat muistot, fasistien rotulait, keskitysleireillä kuolleet ja niistä eloonjääneet Italian juutalaiset, ja päivän nimi onkin monissa dokumenteissa täsmennetty Giorno della memoria della Shoah. Muistopäivän nimi suomalaisessa kalenterissa on yleisempi, ja siksi uhraisin muutaman ajatuksen myös leireillä tapetuille mustalaisille (sinti, rom sunmuut kiertolaiset, sen tarkemmin erittelemättä, ei eritellyt Gestapokaan), homoille, kehitysvammaisille, toisinajattelijoille, vääränväristen miesten kanssa lapia tehneille saksalaisnaisille jotka pakkosteriloitiin, kyllä, myös Stalinin ja muiden kommunistidiktaattorien vainoamille... sekä lukemattomille muille unohdetuille, vaietuille tai tuntemattomille kansanmurhille, tälläkin hetkellä käynnissä oleville.

Energiapolitiikkaa

Ylemmiltä tahoilta, ei nyt siis ihan Ylimmältä :) mutta jostakin ministeriportaasta, on kehotettu italialaisia vastaamaan energiakriisiin vähentämällä asunnon vuorokautista lämmitysaikaa tunnilla ja laskemaan sisälämpötilaa asteella. Ei niinkään houkuttava neuvo, jos lämmitystunteja tähänkin mennessä on ollut vain kolme ja asteita neljätoista... hmm hmmm... forza Kilspindie of Scotland! Talot pitäisi eristää paremmin, se on selviö, meidän mökissämme heikoin linkki on 80-luvulla edellisen omistajan uusima katto. Mitä kansalliseen energiapolitiikkaan tulee, maa on aivan liian riippuvainen tuontienergiasta ja hyödyntää aivan liian vähän uusiutuvia energianlähteitä. Kuluneen viikon aikana olen yllättäen kuullut kolmesti televisiosta sanan aurinkolämpö, niin ohimennen että epäilen sen olleen virhe. Aihe on jäänyt toimittajien ja ehkä poliitikkojenkin sokeaan pisteeseen, onhan se helkkarin hienoa että auringonvalosta voidaan tuottaa sähköä, mutta lämmitys- ja käyttöveden lämmittäminen aurinkosähköllä silloin kun sen voisi yksinkertaisempaa ja halvempaa tekniikkaa käyttäen lämmittää suoraan auringolla... hölmöläisten puuhaa, sanokaa minun sanoneen! Yksityistalojen pääasialliset lämmönlähteet ovat polttoöljy ja maakaasu, niiden osittainenkin korvaaminen aurinkolämmöllä vähentäisi hiukkas- ja kasvihuonekaasupäästöjä. Bolzanossa olisi juuri nyt kiinnostavat messut aiheesta, harmi kun ei ole ihan nurkan takana.

Kaksi kalenteria

Seinälläni kirjoituspöydän vieressä roikkuu kaksi kalenteria, suomalainen ja italialainen, tilansäästösyistä samassa naulassa. Joutessani tarkastan nimipäivät. Toisinaan pyhät täsmäävät: olin jo ehtinyt ihmetellä miksi Pietarin ja Paavalin päivästä kesäkuun lopulta on Paavali heivattu tiesminne, kunnes löysin sen tämän päivän kohdalta. Italialainen pyhimyskalenteri on omistanut päivän Paavalin kääntymykselle Damaskon tiellä: nauratti, olin juuri nimennyt miekkosen Kopsille jättämässäni kommentissa muutama päivä taaksepäin. Täytyypä olla varovainen liikenteessä... Päivä alkoi loistavissa merkeissä: Italiatar ei olisi halunnut nousta vuoteesta, ja lopulta koulutielle päästyämme astuin valtavaan pehmeään koiranläjään jäädessäni inhoamaan Forza Italian vaalimainosta. Melkein huvitti.

Valmennusta

Olen nyt sitten aloittanut synnytysvalmennuskurssin, tai oikeastaan jo viikko sitten. Koomista asiassa on se, ettei sairaala jonka neuvolassa olen käynyt järjestä kursseja, koko provinssissa kursseja on tietääkseni kahdessa sairaalassa (joitakin yksityisklinikoiden kalliita kursseja lukuunottamatta), ja että kahdesta olemassaolevasta valitsin sen kaukaisimman. Autoilun riemua strada provinciale kolmekuusseiskalla: vettä tulee kun Esterin sanonko mistä, kanssa-autoilijat ovat järjestään sekopäitä, kuolonkolareiden paikoista muistuttavat omaisten tienposkeen tuomat kukkakimput joita on joillakin tieosuuksilla taajalti. Olen omituinen, tietenkin vain suhteellisesti. Olen kymmenpäisessä pallomahakatraassa ainoa toista kertaa asialla oleva. En tiedä missä sairaalassa aion synnyttää. En tiedä lapseni sukupuolta. Minulla ei ole omaa, uskottua gynekologia. Todellinen motiivi valita etäämpi ryhmä oli, että tunnen toisen kurssia vetävistä kätilöistä. Ehkä sairaalakin voisi hätätapauksessa kelvata, kymmenen kurssi-iltaa voivat juuri ja juuri riittää kysymyksiini... ja vallitsevissa olosuhteissa arvostan jo vaatimatontakin yritystä dialogiin. Keitä synnytyssalissa on? Kaksi kätilöä, gynekologi, pediatri, vauvalan hoitaja (helkkaristi sakkia). Mitä sairaalaan täytyy ottaa mukaan? Saatte myöhemmin täydellisen listan tarvittavista (omat yöpaidat ja verkkopöksyt). Saako vastasyntyneen mahan päälle? Riippuu siitä kuka lääkäri kohdalle osuu. Onko pakko kiivetä siihen helkkarin kaavintatuoliin? Kuka minut voi siihen pakottaa? Nostavatko ne, ja sitovat? Monille äideille on kerrottu ettei synnytysvalmennuskurssiin osallistumisesta ole mitään hyötyä. Näin sanovista kälyistä ja kumminkaimoista kukaan ei tietenkään ole itse käynyt kurssia. Tilastot puhuvat toista: kurssitetuilla on muunmuassa pienempi todennäköisyys joutua sektioon. Kurssit ovat yleisempiä Pohjois- kuin Etelä-Italiassa, kursseille osallistuvat naiset ovat keskimääräistä koulutetumpia.

Omituisuusmeemi

Komposti ja Uniprojekti haastoivat minut omituisuusmeemiin, eli nimeämään viisi omituista tapaani. Toivottavasti tuplahaaste ei edellytä kymmenen omituisuuden nimeämistä :) Kysyin tietysti heti viereisen kirjoituspöydän äärellä istuvalta kollegalta ja aviopuolisolta olenko omituinen, no totta helkkarissa, miten? en minä tiedä, olen jo tottunut. Itseni on vaikea nimetä omituisia tapojani, sillä omituisuuden voi mielestäni jakaa absoluuttiseen ja relatiiviseen: voihan sitä olla omituinen ympäristöönsä nähden, vaikka olisikin kotimaassaan (tai jossakin muussa maailmankolkassa) normaali. Rohkenisin väittää että olen päätynyt ulkosuomalaiseksi siksi että voin olla rauhassa omituinen, ja kaikki voidaan laittaa ulkomaisuuden piikkiin ;) Italiattaren mielestä minä tietysti olen normaali ja muut omituisia; Italiatar on aika merkillinen lapsi. Relatiivista elikkä suhteellista omituisuutta voisi olla se, etten juuri kahvista perusta (omituista Suomessa ja Italiassa) ja siemailenkin teetä vuorokaudenajasta riippumatta (tapa, joka tuskin pistäisi silmään Lontoossa tahi Pietarissa). Intohimoinen riippuvuussuhteeni kirjoihin ja lukemiseen ei ole Suomessa mitenkään poikkeavaa, Etelä-Italiassa kyllä (italialainen lukee keskimäärin yhden kirjan vuodessa). Pitkässä imetyksessä tai perhepedissä nukkumisessa ei ole mitään äimisteltävää, jos tapoja tarkastelee historiallisessa tai maailmanlaajuisessa perspektiivissä. Vallitsevan käytännön kyseenalaistaminen ei ole omituisuutta, vaikka voinkin olla intohimoisen innostunut löytämistäni paremmista metodeista, kuukupista aurinkolämpöenergiaan. En tykkää nukkua korkeassa sängyssä, heivasin sängyn huoneestani kaksitoistavuotiaana. Nykyisissä olosuhteissa kosteuden ja patjan tuulettuvuuden sitä edellyttäessä olen suostunut huikeaan yhdentoista sentin runkoon. Orjatiuku eli rannekello koki samanlaisen kohtalon varhain: jos minulla ei ole kiire mihinkään niin voin rauhassa odotella piazzan tornikellon lyöntiä varttitunnin välein. Absoluuttista omituisuutta voisi olla 1) pidän pyhimystenkuvista ja rukousnauhoista vaikken ole uskovainen: asiaa on yhtä vaikea selittää uskoville kuin maallisillekin. Ateistiksi en toki itseäni määrittele, se on turhan iso ja itsevarma sana. Jumalaton ekumeeninen ikonimaalari? Mangiapreti eli papinsyöjä? Provosoituna ajaudun helposti teologisiin väittelyihin tyyliin jos Jumala ei pidä homoista, niin miksi helkkarissa hän on luonut heidät? 2) nostan jalat tuolille istuessani, ainakin toisen. Se on kai geneettistä, äitini ja tyttäreni tekevät samoin. 3) inhoan supermarketteja (joko minä olen omituinen, tai sitten kaikki muut) 4) minulla on kallis maku, mutten osaa, jaksa tai viitsi ansaita riittävästi rahaa. Yllämainitut omituisuudet kummastuttavat itseänikin. Muuten en tunnista itsessäni mitään erityisiä tapoja, kuten voisi olla autojen rekisterikilpien numeroiden yhteenlasku. Otan mielelläni vihjeitä vastaan tutuilta! En myöskään tiedä kenet haastaisin, ehkä kaikki tuntemani on jo haastettu sillä aikaa kun olen sahannut Strada Statale Lecce-Leucaa edestakaisin synnytysvalmennuskurssin ja LLL:n väliä? Kahdessa päivässä melkein kaksisataa kilometria mittarissa, aika paljon ihmiselle joka ei juuri ratin ja penkin välissä viihdy, ja aika paljon autovanhuksellemmekin. No, Keksin nyt ainakin keksin haastaa, saadaan vähän lisää omituisuuden suhteellisuusteoriaa mukaan tähän soppaan...

Kokko

Tammikuun 17. päivänä juhlitaan Pyhää apotti Antoniusta (S. Antonio abate), suomalaisessa nimipäiväkalenterissakin Tonin ja Anttonin nimillä. Kyseessä onkin vanha pyhä, pyhimyshakemistoni tietää kertoa että apotti eleli askeesissa Egyptin erämaassa noin vuosina 251-356. Pyhimyksen suojeluskohteisiin kuuluvat eläimet, etenkin karja, ja häntä kutsutaan apuun myös tulipaloissa. Perheemme pakolliseen vuosiohjelmaan kuuluu Antonion kokko, ja kilpailevia tulia sytytetään siellä sun täällä. Provinssin suurin juhla järjestetään Novolissa, jonka suojeluspyhimys S. Antonio on. Siellä kokko sytytetään jo aattona, ja komean risukasan tuleen tuikkaamista edeltää ilotulitus. Piipahdin eilissäiltana tyttökaverin kanssa tarkastamassa juhlan, ja koska emme olleet ainoita katsojia, sai parkkipaikkaa etsiä naapurikylästä. Kokon sytytyksen venyessä yli ohjelmassa ilmoitetun, muuttui oma ohjelmamme tyttöjen vapaaillaksi. Voin tyytyväisenä todeta että Sulttaani sai siitä huolimatta lapsen ja itsensä kunnialla nukkumaan. Tänään vuorossa on vaatimattomampi risukasa, valtava toki sekin kolmivuotiaan silmissä.

Silittävä nainen synnyttää

Rita Maestra houraili silityslaudalla synnyttävästä naisesta, yritin kommentoida, katosi blogisfääriin. Onhan gynekologin tuoli aika kapea ja korkea, ei se silityslaudasta eroa muuten kuin että siinä on ne jalkatuet. Sain lähes paniikkikohtauksen nähdessäni ensimmäistä kertaa TV-dokumentissa gynekologin tuolissa jalat kohti taivasta synnyttävän naisen, suomalainen sairaalasänkykin tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Olen miettinyt pääni puhki muistaisinko jotakin vanhaa elokuvaa jossa olisi synnytyskohtaus, ja kun en millään muista niin kirjoitan itse. Synnyttävä äiti makaa vuoteessa jossa on korkeat takorautaiset päädyt, vuoteen takana seinällä ristiinnaulittuja ja neitsytmarioita. Ikkuna on auki, mutta ikkunasäleikkö kiinni. Tuuli heiluttaa valkoista reikäommeltua verhoa, myös vuoteessa on samanlaiset kirjaillut lakanat. Huone on mammanan lisäksi tupaten täynnä naissukulaisia. Ikäneito mummeli lukee ruusukkorukousta latinaksi. Miehet odottavat kadulla, polttavat tupakkaa, niissä valkoisissa hihattomissa aluspaidoissa. Miehet ovat aina kadulla, ruumiinvalvojaisissakin. Synnyttävän naisen voihkintaa, hiljaisuus, lopulta vastasyntyneen parahdus. Ikkunasäleiköt avataan, mammana heittää lapsen pesuveden kadulle ja kiljaisee masculu! On syntynyt poika, perillinen, se nimetään isoisän mukaan. Tytön pesuvesi olisi kaadettu vähin äänin takannurkkaan takaamaan että pysyisi kotona, katutyttö näes on eri asia kuin katupoika ;)