lauantaina, huhtikuuta 26, 2008

Koulutiellä

Sirokko kirjoitti hauskan postauksen liikennemerkeistä eri maissa, ja niin vain minäkin oitis tarkistamaan mikä on meno italialaisessa merkissä, yhtä kiire kouluun kuin algerialaislapsillakin. Pojalla taitaa olla polvihousut.

Italiatarta tyrmistyttää kovin Heinähattu ja Vilttitossu -elokuvan loppukohtaus jossa Heinähattu kulkee yksin reppu selässä maantienpiennarta kouluun. Tuppulassa käytäntö on se että vanhempi, yleensä äiti mutta monesti myös nonna, saattaa, useimmiten autolla, mahdollisuuksien puitteissa niin että autolla pääsee koulurakennuksen kynnykselle asti. Autoja onkin sitten koulun alkamis- ja sulkemisaikana puussa ja maassa, toisessa ja kolmannessa rivissä. Kadunylitys on turvattu suojatietä valvovalla poliisilla. Kuulopuheiden mukaan jonkun alaluokkalaisen vanhemmat oli asetettu syytteeseen siitä että lapsi oli lähetetty yksin koulutielle. Viisivuotias Italiatar on varmasti vielä pieni, mutta päätöstä siitä milloin olisi oikea aika, edeltänee sosiaaliviranomaisten ja asianajajan konsultointi.

Pormestari on yllättäen tiputtanut lehdistölle kissanristiäisissä lausunnon, että vanhakaupunki suljettaisiin autoliikenteeltä syyskuussa. Odotamme sanan toteenpanoa kuin kuuta nousevaa.

torstaina, huhtikuuta 24, 2008

Arkitehdin synttärikakku

Kaikenlaisia juttuja voi kokeilla kerran, mutta jos saman tekee toistamiseen tulee siitä pahe tai perinne; juuri näin on päässyt käymään syntymäpäiväkakun kanssa. Perinteen olisi säilyäkseen hyvä löytää jonkinlaista tukea tai vastinetta ympäröivässä sosiaalisessa todellisuudessa, tarkoittaa sitä että saa olla aika masokisti jos vuodesta toiseen näkee hirveästi vaivaa lanttulaatikon tai mämmin eteen, eikä kukaan muu ymmärrä miksi. Mutta että mansikkakakkua huhtikuussa, mikäpä ettei?

Todistettavasti ensimmäinen mansikkakakku tarjoiltiin vieraille Pescarassa vuonna 1998, ja kakun reseptistä on jäljellä vain hajanaisia todistajalausuntoja, joita voi käydä tivaamassa ympäri maailmaa hajaantuneilta läsnäolijoilta Tuppulassa, Tokiossa, Jerusalemissa, Ateenassa, Milanossa, eri puolilla Abruzzon aluetta.

Edellisenä iltana tehdään sokerikakkupohja, pestään ja lajitellaan mansikat täyte- ja julkisivumansikoihin. Täytemansikat pilkotaan, sokeroidaan ja jätetään marinoitumaan sitruunamehuun. Sokerikakkupohjaksi kelpaa mikä tahansa koulun köksänkirjan resepti, itse käytän kaavaa saman verran kutakin, eli mittaan rikotut munat litran mitassa. Vehnäjauhoja, noin kolmannes perunajauhoa, sokerista puolet tulee sieltä tölkistä jossa vaniljatankojani säilytän, ja varmuuden vuoksi laitan Pan di Angelin leivinjauhetta vastaavaa.

Seuraavana aamuna kakku leikataan kolmeen kerrokseen, mansikat valutetaan, sekoitetaan jogurttiin, kostutetaan kakku mansikkaliemellä jota tarvittaessa jatketaan sokerivedellä ja sitruunamehulla. Jogurttina olen käyttänyt yleensä bianco mulleria tai kilpailevaa etelätirolilaista merkkiä. Kostutettu ja täytetty kakku saa olla jääkaapissa viime hetkiin, jonka jälkeen se kuorrutetaan kermavaahdolla ja koristellaan julkisivumansikoilla.

keskiviikkona, huhtikuuta 23, 2008

Saksalaiset

Sakemanneja voi kansakuntana moittia ja kritikoida, mutta pinnallisuudesta heitä ei voi syyttää. Merkillistä sakkia, jonka maailmankuvassa substanssi on vaikutelmaa tärkeämpää. Melkein italialaisten vastakohtia.

Olen suureksi ilokseni löytänyt Tuppulan Lidl'in hyllyltä hapankaalin. Turvallinen vajaa kilon pönikkä maksaa 79 senttiä, siis noin euron kilolta. Pitänee tutustua tavarataivaaseen paremmin, etenkin alusvaateosastoon, jos vaikka löytäisin saksalaista sielua kuvastavia rintaliivejä joita muurin kaatumisen jälkeen ihastelin tavaratalossa Berliinin Alexanderplatsin liepeillä: tukevaa tekoa, edullisia, suuret koot. Sisäiselle saksalaiselleni.

maanantaina, huhtikuuta 21, 2008

Maailman toiseksi vanhin ammatti

Rai3:n alueuutisissa kerrotaan kiikkiin jääneestä karjavaraskoplasta, joka oli jo hyvän aikaa pyörittänyt bisnestä lastaamalla teuraskoon saavuttaneita nautoja rekkaan Pohjois-Italian laitumilta, kuljettaakseen ne laittomaan teurastamoon Etelään. Tarinan jatko, eli matkustiko pihvi väärillä papereilla eteenpäin vai myytiinkö suoraan kuluttajille, meni minulta tyystin ohi kun jäin ihmettelemään liikeidean ikiaikaisuutta.

Yritteliäisyys, se tätä maata pyörittää.

torstaina, huhtikuuta 17, 2008

Yleistä äimistelyä

Jos kohta aiemmin äimisteltiin sitä, että Italia mukakuulemma tämän entisen opposition mukaan oli ainoa ns. vapaa länsimainen demokratia jossa kommunistit olivat hallituksessa, niin nyt taivastellaan äkillistä vapautumista kommunismista. Niin katosivat kuin pieru Saharaan, ja tässä on vierähtänyt alkuviikko totutellessa parlamentin ulkopuoliseen politiikkaan. Sanalla on Italian historiaa tuntevalle ikävä jälkimaku, enkä oikeastaan viitsisi asiasta vitsailla. Ken ei epäsymmetristä viisisakaraista tähteä tunne, voi käydä katsomassa sitä Wikimedia Commonsissa. Pomminrakentajan manuaalin lataamisen sijaan päätin seuraavan viiden vuoden ajan omistautua jollekin ihan muulle, kuten kuulun ohjaajan Tinto Brassin filmografian kattavaan suomenkielisen esittelyn kirjoittamiseen. Perse on sielun peili, kirjoittaa Tinto Brass, ja monelta kantilta mietittynä se on mukava asia; itse kullakin on omansa, iso, pieni, kaunis tai ruma, musta, valkoinen tahi maitokahvin värinen, rikas, köyhä, keskiluokkainen, kansalaiseksi syntymästään saakka julistettu, luvan hakenut tai laittomasti maassa oleskeleva perse.

maanantaina, huhtikuuta 14, 2008

Bentornato Cavaliere

Kaksi vuotta sitten toisena vaalipäivänä, äänestyspaikkojen sulkeuduttua ja television julkaistessa toistamiseen ovensuukyselyn tuloksia, minulta meni lapsivedet. Huhtipoika syntyi saman päivän iltana, eikä seuraavaan kahteen viikkoon tiedetty kuka voitti.

Berlusconi on tullut takaisin sillä oppositiosta on helppo ponnistaa, Veltronikin yritti vielä viimeisenä numeronaan esittää oppositiojohtajaa oman hallituksensa raunioilla. Osa edellisten vaalien keskustavasemmiston vasemmasta laidasta hävisi nukkuvien puolueen riveihin, osa äänistä siroteltiin uusiin sirpalepuolueisiin vasemmalle "koko maailman proletariaatti yhdistykää", osa ns. hyödyllisiksi ääniksi PD:lle. Miksi en itse äänestänyt Veltronia? En henkilökohtaisesti arvosta kirkasotsaista ikuisessa oppositiossa pysymistä ja olin iloinen siitä että Rifondazione Comunista otti hallitusvastuun kantaakseen Prodin kanssa; pahoillani siiitä annoimme tukemme saamatta yhtäkään kohtaa ohjelmasta läpi. Kun rekisteröidyistä parisuhteista oli puhuttu hallituksessa, Romano Prodi meni heti seuraavana päivänä pyytämään anteeksi Famiglia Cristianan päätoimittajalta ja vakuuttamaan ettei kyseessä suinkaan ollut homoliittojen ajaminen.

Huomisaamuna aurinko nousee uudessa Italiassa jossa kommarit vihdoinkin on saatu pois jarruttamasta voittokulkua kohti edistystä, verot vähenevät ja eläkkeet nousevat. Nyt sitten odotamme vain kuvia Berluscasta joka henk.kohtaisesti menee ratkaisemaan jäteongelman Napolissa. Meidän pationportin irronneen sähköjohdonkin saisi korjata ohimennessään.

sunnuntaina, huhtikuuta 13, 2008

Kansalaisvelvollisuuksia

Jo illalla jouduin priorisoimaan ajanpuutteesta johtuen ruokakaupan ja toverin syntymäpäivälahjan välillä, ja näin ollen ei tullut yllätyksenä ettei talossa ole leivän murua. Hiivaa ja jauhoja oli; jouduin ammentamaan vanhasta repertuaarista, ja jos en ole aiemmin muistanut kehuskella niin minulla oli kymppi köksässä peruskoulun päättötodistuksessa. Leipominen on oikeastaan ihan kivaa, olin suunnitellut keittiöömme puolitoista metriä vapaata työtasoa josta vielä kaikkien kahvinkeitinten ja leivänpaahtimienkin jälkeen on käytettävissä yhdeksänkymmentä senttiä. Tunnustettakoon vielä että äitini on köksänmaikka.

Pääsin tänään ensimmäistä kertaa suorittamaan kansalaisvelvollisuuttani vaalikopissa; systeemi oli jo ennestään tuttu kunnallisista ja kaikin puolin tunnelma näissä vaaleissa on ollut vaisu. Että väliäkö hällä, mutta nukkuvaksi en ryhdy.

Jogurttikone on oiva apu hiivataikinan nostattamiseen kylmässä ja koleassa kivitalossa.

perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Päivähoitopolitiikkaa ja lööppejä

Italiattaren koulutie kulkee lehtikioskin ohi, ja usein koulumatkalla silmäilen lööppejä, lehteä kuitenkaan ostamatta: liikenneonnettomuuksia, veritekoja, työtapaturmia. Keskiviikkoaamun uutiset koskettavat henkilökohtaisesti; tuppulalainen päiväkoti poliisitutkinnassa, lapsille annettu rauhoittavia. Huolestun, vaikka tilannetta harkitessa totean huojennuksen ja ironian sekaisesti ettei meidän poikamme vaikuta rauhoittavien vaikutuksen alaisena olevalta, leipomon myyjätär vahvistaa että lapset joiden virtsanäytteestä lääkettä on löytynyt ovat iältään kaksi-kolmevuotiaita (lehtimiehet käyttävät sanaa asilo surutta sekä alle kolmevuotiaiden päiväkodista että yli kolmevuotiaiden scuola dell'infanziasta), okei, ei Italiatarkaan vaikuta rauhoittavia napsivalta, anzi..., jo on perkule että päiväkodissa saa pameja mutta maternassa ei, selviää myös ettei lehtijutussa mainita päiväkodin nimeä. Hyvä kun en ostanut. Tuppulassa on asukkaita kolmisenkymmentätuhatta, kaksi suurempaa päiväkotia, molemmat yksityisiä. Toinen niistä näyttää päiväkodilta, toinen autotallilta joka on kipsilevyisillä väliseinillä kanakopitettu päiväkodiksi, arvatkaa kummassa Huhtipoika viettää aamupäivänsä. Kuljen vielä piazzan kautta varmistamassa gossipia paremmin seuraavalta taidekäsityö- ja matkamuistokaupan myyjättäreltä ettei kyseessä ole Huhtipojan päiväkoti. Epäillyt ovat syyttömiä niin kauan kunnes syyllisiksi todetaan. Kuinka monella äidillä on ollut valinnanvapaus aamulla soittaa tehtaaseen: en tule töihin, päiväkoti poliisitutkinnan alaisena? Autotallipäiväkoti avaa ovensa viideltä aamulla, ja lapsen voi tuoda yöpuvussa.

Italian oikeisto on yleensä kannustanut äidit kotiin, isälle verohelpotus ylitöistä -perhepolitiikkaa, vasemmisto vaatii lisää päiväkoteja. Minun poliittisessa manifestissani julkista, valvottua, tulotason mukaan hinnoiteltua päivähoitoa tarvitaan, mutta silti äidille - vanhemmalle - tulisi antaa mahdollisuus valita. Kaikkea työtä ei hyvällä tahdollakaan voi kutsua itsensä toteuttamiseksi, entä jos viidensadan kuukausipalkasta joutuu maksamaan sataviisikymppiä päiväkotiin jotta perheellä olisi kolmesataaviisikymmentä euroa enemmän käytettävissä kuukaudessa, viemään ripeästi äidinrinnasta vieroitetun kolmikuisen hoitoon pyjamassa viideltä aamulla ikuisesti kiitollisena siitä ettei menettänyt työpaikkaansa raskauden tullessa ilmi, kolmesataaviisikymppiä miinus kuukaudessa korvikkeeseen menevät rahat, hoitoon autotalliin jossa kuuleman mukaan annetaan lapsille pameja.

Dioksiinia on löydetty Campanian puhvelinmaitomozzarellan jälkeen myös juustoista Taranton liepeiltä. Televisiossa haastatellaan juustontuottajaa, joka oli laiduntanut lampaitaan melonipelloilla tehtaanpiippujen katveessa. Lampaiden syömät melonit olivat pelloille hylättyä loppusatoa, mutta tuskin niitä lampaille viljellään. Vietän iltani työmaaturvallisuuskurssilla ja onnekseni vältän uutiset jossa korkea dioksiini mitataan myös tarantolaisäitien maidosta, hätiin saapuvat asiantuntijat jotka kertovat että siitä huolimatta on parempi imettää kuin jättää imettämättä, mutta uutisen ja asiantuntijarauhoittelun välissä on jo kylvetty epäilyksen siemenet, mahdollisesti hyvää tarkoittaen ehdotettu rekkalasteittain ilmaista korviketta myrkytetylle väestölle. Olen vihainen, helvetin vihainen, en ole antanut kenellekään lupaa myrkyttää maitoani, lämmintä, konkreettista rakkautta lastani kohtaan.

Unohdan päivähoitopolitiikan ja pamit hetkeksi työmaaturvallisuuskurssilla luennoitsijan saapuessa paikalle myöhässä, hän on käynyt dokumentoimassa työmaan jossa on tapahtunut onnettomuus, niitä on tapahtunut maakunnassa kolme samanaikaisesti, tikkailta pudonnut puhelinasentaja on teholla. Vähän väliä luennoitsija joutuu keskeyttämään vastatakseen puhelimeen, puhuu carabinierien kanssa, antaa lisäselvityksiä. Italiassa kuolee työtapaturmissa kolmesta neljään henkeä vuorokaudessa.

Torstaiaamuna koulutiellä silmäilen jälleen lööppejä: puhelinasentaja putoaa tikkailta, lyö päänsä katuun ja kuolee. Minusta tuntuu että olimme jo tuttuja.

tiistaina, huhtikuuta 08, 2008

Lamerica

Laiton muuttoliike Otrantonsalmen yli on vähentynyt, kiitos sisäpolitiikan. Paluulaivoille alkaa olla tunkua. Anteeksi pessimismi. Aamu alkoi kevyellä smalltalkilla Italian talouden voinnista Italiattaren luokkakaverin isän, rekkakuskina työskentelevän albanialaisen sähköinsinöörin kanssa, eikä työpäivää piristänyt yksikään shekkivihkoa huiskuttava asiakas. Lensuinen olo, ja Huhtipojan synttäritkin voisi jättää väliin ellei tietäisi miten vilpittömän innoissaan pikkumies on kakkukynttilöistä ja aplodeista.

maanantaina, huhtikuuta 07, 2008

Il palo delle libertà

Kattava kokoelma erilaisia vaalimainosparodioita on löydettävissä tässä osoitteessa. Osa varsinkin oivaltavia. Tänään minuun vetosi eniten alatyyli, sillä odotukset eivät ole kovin korkealla ja usko siihen että tulevan hallituksen väristä riippumatta paikkamme on italialaisen kielikuvan* mukaan ns. vastaanottavana osapuolena, on vankkumaton.

Oottekos muuten huomanneet että Prodi on kadonnut ihan tykkänään, eikä Veltroni ole sitä nähnyt, aiemminkaan, ei oikeastaan tunne koko tyyppiä...?

*Cambiano i cazzi, ma i culi rimangono gli stessi

perjantaina, huhtikuuta 04, 2008

Skype generation

Huhtipoika näkee minun avaavan skypen ruokapöydän päähän majoittuneen läppärin ruudulle, ja juoksee paikalle huoneen toisesta päästä huutaen Mummu! Mummu!

tiistaina, huhtikuuta 01, 2008

Uutiskynnys ylittyy

Suomen tapahtumat eivät olleet ylittäneet Italian uutiskynnystä sitten Jokelan, hyvä pojat, voisiko tätä jotenkin käyttää Nokian mainoksessa?

Lavori in corso

Rosabellan ravintolaan, ravintolan ja asunnon väliin, tehdään tänään portaita. Huomatkaa betoniauton ja katutilan suhde, auto on pientä mallia, lelu oikeastaan.

Taustalla katedraali.